perjantai 26. helmikuuta 2016

Screencast -työkalujen vertailua

Verkko- opetukseen kuuluu oleellisesti erilaiset sähköiset materiaalit jotka mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun. Videot ja erityisesti ruutukaappausvideot soveltuvat erittäin hyvin siihen, niiden tekeminen on helppoa ja nopeaa, kunhan asia ja perusmateriaali (esim. diaesitys) on hallussa ja kunnossa.

Tässäkin, niin kuin monessa muussakin, hyvään etukäteissuunnitteluun kannattaa panostaa. Toteutus nopeutuu ja lopputulos paranee.

Ruutukaappausvideoiden avulla voi esimerkiksi:

- antaa ohjeita jonkun ohjelman käyttöön,
- tehdä video-oppitunteja (flipped classroom) tai muuten vaan jakaa luentoja,
- antaa oppilaille palautetta heidän sähköisesti palauttamistaan tehtävistä. 

Lisäksi oppilaat voivat esitellä tehtävänsä videona, jos vaikka potee esiintymiskammoa. Tai vaikka ei potisikaan, uudella tavalla tekeminen voi lisätä motivaatiota.

Tässä muutamia työkaluja screencast- eli ruutukaappausvideoiden tekemiseen.


Screencast-o-Matic


Screencast-o-Maticia on helppo ja selkeä oppia ja käyttää, se toimii selaimella (tarvitsee Javan) tai sen voi ladata myös omalle koneelle, jolloin Javan tarvetta ei ole. Kuvattava ala on vapaasti rajattavissa ja voit valita kuvaatko pelkkää ruutua, webcamia vai molempia. Siinä on kursorin korostus, keltainen rengas, joka ei tosin nauhoitusvaiheessa näy, mutta valmiissa sitten kyllä.

Tallennus tapahtuu joko omalle koneelle, ohjelman palvelimelle tai suoraa Youtubeen. Pro- versiossa vaihtoehtoina ovat myös Vimeo ja Google Drive.

Perusversiossa on aikarajoite 15 minuuttia, Pro -versiossa (15$/vuosi) ei sitä ole ja siinä on paljon muitakin ominaisuuksia.

Screencastify


Screencastify on Chromelaajennus, eikä siis vaadi muita softia (Java, Flash) toimiakseen. Se tallentaa videot automaattisesti Google Driveen, josta ne voi jakaa samaan tapaan kuin muutkin Drive -dokumentit. Voit tietysti myös ladata ne myös Youtubeen tai suoraan omalle koneelle.

Kuvausvaihtoehdot ovat Tab, Screen tai Cam, myös webcamin saa kaikkiin. Tab vaihtoehdossa on kursorin korostus sekä mahdollisuus myös piirtämisen. Screen vaihtoehto kysyy kuvaamisen alussa kuvattavaa alaa.

Ilmaisversiossa Maksimiaika on 10 minuuttia, 20 €:n kertamaksulla saa rajoittamattoman ajan, pääsee eroon logosta ja saa myös rajausominaisuuden.

Jing 


Jing on minulle uusi tuttavuus. Sillä voi ottaa ruutukaappausstillkuvia tai sitten videota vapaasti rajattavalta alueelta, mukaan saa myös äänen, mutta webcamia siinä ei ole.

Videot ja kuvat voi tallentaa omalle koneelle tai vaihtoehtoisesti saman firman pilvipalveluun screencast.com, jonne tosin pitää vielä erikseen kirjautua. Sieltä niitä voi myös jakaa ja sieltä saa myös upotuskoodinkin, mutta sivun käytettävyys on aika heikko.

Videokuvan laatu on näistä paras, mutta ilmaisversion maksimi on 5 minuuttia. Snagit on maksullinen ja paljon lisäominaisuuksia sisältävä versio.

AZ Screen Recorder


AZ Screen Recorder on Androidille tehty erittäin hyvä ja toimiva ruutukaappausohjelma, nauhoittaa kaiken mitä ruudulla tapahtuu. Voit esitellä jotain ohjelmaa, vaihtaa välillä vaikka diaesitykseen tai videoon, siirtyä välillä kuvaamaan kameralla ympäristöä, tai itseäsi, mahdollisuus myös että etukamera kuvaa koko ajan. 

Tallennus tapahtuu omalle puhelimelle tai tabletille, siitä varmuuskopiointi vaikka Driveen. Ei aikarajoituksia, ei mainoksia. Reilulla kolmella eurolla saa paljon lisäominaisuuksia, voi esimerkiksi leikata videota.  

Olen kokeillut vain puhelimella, vaatii Android 5.0 tai uudemman, toimii hienosti.

Movenote


Uusin tuttavuuteni Movenote ei ole varsinainen kuvakaappausohjelma vaan varta vasten videoesitysten tekemiseen ja jakamiseen tehty suomalainen palvelu. Toimii ainakin pc:llä ja Androidilla. Mukana webcam, jonka pc- versiossa saa poiskin.

Movenoten ideana on että diaesitys, kuvasarja tms. tuodaan palveluun ja äänitys laitetaan pyörimään. Materiaalin voi tuoda omalta koneelta tai Google Drivesta, Android- versiolla puhelimella voi myös ottaa suoraan kuvia tai tuoda Google Kuvista, mutta ei esim. Slide-esityksiä Drivesta.

Video tallentuu Movenoten palvelimelle, josta sen voi jakaa eri palveluihin tai ladata omalle koneelle tai Driveen. 

Ihan näppärä ohjelma, mutta tuntuu olevan vielä vähän kehitysvaiheessa. 

tiistai 9. helmikuuta 2016

Back to basics


Välillä on hyvä palata perusasioiden pariin. Kirjoittaa kauppalistat käsialalla ja joutua kaivelemaan aivo- ja lihasmuistiaan saadakseen kaikki kiekurat menemään oikein.

Piirtää tekniset piirustukset käsin. Koska se on nopeampaa ja mukavapaa kuin tietokoneella. Ja jälki on oman itsen näköinen.

Käsinkirjoittamisesta jää parempi muistijälki, asiat jäävät paremmin mieleen kun ne kirjoittaa käsin, oppiminen tehostuu, kirjoitettiin Hesarin lyhyessä Facebook-elämänohje -tyylisessä artikkelissa.

Käsinkirjoittaminen aktivoi aivoja muutenkin monipuolisemmin kuin näpyttely. Sen huomaa kun alkaa kaunokirjoitusta palauttelemaan mieleensä, sitä jonka jo ala-asteella oppi, mutta jonka käyttäminen jossain vaiheessa jäi, se muuttui tekstaamiseksi. Sitten naputteluksi. Ja puheohjatuksi kirjoittamiseksi.

Mitenhän tuo puheohjaus, se on sen verran uusi asia että sitä ei ole vielä tutkittu? Millainenhan muistijälki siitä jää?

Runsas netin käyttö muuttaa aivojen toimintaa niin että syväoppiminen vaikeutuu, kirjoitetaan Opettaja -lehden artikkelissa ja viitataan amerikkalaiseen tutkimukseen. Nopea loikkiminen asiasta toiseen ei johda syvälliseen asioiden ymmärtämiseen ja sisäistämiseen eikä kokonaisuuksien hahmottamiseen, oppiminen jää pinnalliseksi. Vastapainoksi tarvitaan kirjojen lukemista, hidasta elämää ja tekemistä.

Allekirjoitan tuon hiljaisuuden ja mitääntekemättömyyden tärkeyden. Tai ei sen tarvitse aina olla toimettomuutta, "oikeiden" asioiden tekeminen tekee hyvää. Ja kirjojen lukeminen.